Lisää nähtävää Illinoisissa

Keskiviikko aamuna unta riitti pari tuntia pidemmälle kuin edellisenä aamuna Chicagossa. Heräsimme aika lailla koko konkkaronkka yhtä aikaa noin puoli viiden maissa paikallista aikaa. Yö oli kylmä, mutta asuntoautomme kaasulämmitys riitti onneksi aamuun asti. Aamupuuron jälkeen matkamme jatkui Illinoissin osavaltiossa Route 66:ä pitkin Springfieldiin.

Perille päästyämme vuorossa oli ensimmäiseksi kaupassa käynti. Paikallisessa Walmart-ruokamarketissa vierähtikin helposti puolitoista tuntia! Ostoslista koostui päivittäisistä perus ruoka-aineista ja –tarvikkeista niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Aikaa vievintä oli löytää oikeat tuotteet amerikkalaisesta ruokahyllystä. Epätoivo meinasi iskeä muun muassa ruokakermaa etsittäessä ja vauvan ruokahyllyllä. Esimerkiksi vauvan soseruuat eivät olleet kategorioitu iän mukaan niin kuin suomessa tehdään, vaan kolmeen eri ryhmään. Valitsin nuorimmaiselle lapsellemme ruuan kolmannesta kategoriasta seuraavan tekstin perusteella: ” Your Child May Be Ready, if she or he crawls with stomach off the floor or begins to use jaw to mash food.” Ei ihan niin joutuisaa kaupassa asiointia…vielä, mutta kyllä se muutaman kaupassakäynnin jälkeen alkaa varmasti sujumaan yhtä joutuisasti kuin Suomessa.

Ruokaostosten jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan USA:n kaikkien aikojen arvostetuimman presidentin Abraham Lincolnin kotikadulle. Alue on yksi paikkakunnan suurimmista nähtävyyksistä ja ylpeyden aiheista. Osallistuimme opastetulle kierrokselle hänen kotitaloonsa, joka oli vaikuttava näky! Talo oli pyritty pitämään mahdollisimman alkuperäisenä ja suurin osa talon sisällöstä olikin presidenttiparin perheen aitoja kalusteita ja tavaroita 1800 luvun puolivälistä. Ohessa kuvia itse nähtävyydestä:

Tämän jälkeen meillä alkoikin olla jo kiire jatkaa matkaa eteenpäin ennen pimeän tuloa. Pääsimme St Louisiin asti ja ehdimme käydä katsomassa Route 66:n vanhan sillan nimeltään Old Chain of Rocks, joka on nykyisin suljettu liikenteeltä.

Sillan päältä oli näkymä Missisippi joelle, jonka yli se kulkee.

Tämän nähtävyyden jälkeen leiriydyimme ainoalle paikalliselle tähän aikaan vuodesta aukiolevalle leirintaalueelle. Ainut ongelma oli kaasun loppuminen, emmekä olleet löytäneet siihen mennessä paikkaa, josta uutta kaasua saisi. Leirintäalueen 70 -vuotias omistajapappa oli meidän onneksemme niin kultainen, että toi meille yöksi kaksi lämmitintä ja näin saimme nukkua lämpimässä autossa . Kyllä sitä oppii arvostamaan täällä maapallon toisella puolella niitä ihan arjen perusasioita :).

-J-

Matkan ensimmäiset päivät ja haasteet

Matkamme alkoi maanantaina aamu kuuden herätyksellä kotisuomessa. Pikaisten aamutoimenpiteiden jälkeen suuntasimme kohti lentoasemaa.  Jännitys hieman laantui, kun kaikki matkalaukkumme läpäisivät painorajoitukset; jes J!  Ensimmäinen välilasku oli Helsinkiin, jossa edessä oli uusi checkin.  Tässä vaiheessa kohtasimme ensimmäisen vastoinkäymisen...Olimme jo lähdössä turvatarkastukseen, kunnes mieheni huomasi, että esikoisemme lentolippu oli ainoastaan Muncheniin.  Palasimme takaisin lähtöselvitykseen ja hetken asiaa selviteltyään lentokenttävirkailija sai  onneksi tehtyä puuttuvan lähtöselvityksen  Chicagoon asti. Syy ei koskaan selvinnyt, miksi  tyttäremme Esta ei ollut mennyt läpi edellisenä iltana kotona tietokoneella täytetyssä lähtöselvityksessä eikä myöskään aluksi  Hki:n päässäkään. Useiden puhelinsoittojen jälkeen asia saatiin kuitenkin järjestykseen ja jatkoimme matkaa turvatarkastuksen kautta lähtöportin läheisyyteen.

Täydet pisteet Helsinki-Vantaan lentoasemalle siitä, kuinka hyvin lapset ovat otettu siellä huomioon! Lentokenttärattaita, lastenhoitohuoneita, ruuan lämmitys mahdollisuuksia ja leikkipaikkoja on riittävästi. Ajan saa siis hyvin kulumaan.  

Portille mentäessä Helsingin päässä oli edessä seuraava vastoinkäyminen, kun mieheni meni tarkoituksella vielä tarkastuttamaan liput portin viereiselle palvelutiskille. Tässä vaiheessa sekä hänen että nuorimman tyttäremme Estat olivat virheelliset! Sekin asia onneksi saatiin järjestykseen. Estoja täytettäessä oli heidän kohdallaan passin numeron O-kirjaimet kirjattu vahingossa nolliksi. Tarkkana saa siis omatoimimatkailija olla nykypäivänä jenkkeihin matkatessa. Jos tämän matkan olisi tilannut valmiina pakettina esim.matkatoimistosta olisivat he toki hoitaneet kaikki nuo edellä mainitut paperiasiat, mutta reissusta olisi tullut tuplahintainen. No, vähän jännitystä elämään ;).

Helsingin päässä myös asiakaspalvelu oli erinomaista. He tilasivat meille Munchenin päähän koneen vaihtoa varten kyydin portilta toiselle, koska mieheni kävely oli edelleen aika hidasta ja kivuliasta. Hänhän siis jätti kävelykepit kotiin niinkuin oli aiemmin päättänyt.  Autokyytiin mahtui kuskin lisäksi vain kolme, jotka meidän tapauksessamme olivat mieheni lisäksi hänen äitinsä ja esikoisemme.  Minä, joka kannoin kantorepussa nuorimmaistamme sekä mieheni isä, saimme ottaa useita juoksuaskelia, jotta pysyimme autokyydin perässä. Oltiin me varmasti näky ;).  Mutta perille portille selvittiin ja se ei olisi hoitunut ajoissa ilman tätä ihanaa vanhempaa naiskuskia. Hän saatteli meidät portille saakka ja päästi meidät menemään jopa jonon ohi suoraan koneeseen. Palvelu siis todellakin pelasi myös Saksan päässä!

Lentomatkat sujuivat nopeasti.  Lapsemme nukkuivat aika eri tahtiin, joten jommalle kummalle meistä vanhemmista riitti koko ajan puuhaa heistä huolehtiessa ja heille seuraa pitäessä. Mummosta ja papasta oli iso apu ja tulee varmasti olemaan myös jatkossa tällä reissulla.

Perillä Chicagossa odotti jäätävä pakkanen (-20 astetta), joka yllätti kylmyydellään jopa meidät pohjoisen ihmiset.  Vaikka kotikaupungissamme tuuleekin paljon, ei se tuuli ole mitään tänne verrattuna. Hyrr, kun oli kylmä! Ja paikallisista vain murto-osa näytti osaavan pukeutua sään mukaan L.  Lentokentältä kyyti hotellille ja suihkun kautta nukkumaan.  Jet Lagilta emme välttyneet ja unta riitti  ensimmäisenä yönä vain noin yö kolmeen.  Pienet päiväunet ehdimme onneksi vielä aamulla ottaa ennen kuin matkamme jatkui autovuokraamon kautta kohti Road 66:ä. Chicagosta ei juuri kuvia tullut napsittua jäätävän kylmän ilman vuoksi. Onneksi reissumme tulee päättymään sinne noin 7 viikon päästä, joten tulee sitten tutustutta siihenkin kaupunkiin hieman pintaa syvemmältä.

Tiistaina pääsimme asuntoauton saatuamme noin yhden maissa matkaan ja mieheni hyppäsi heti ensimmäisenä auton rattiin. Yllättävää, että jalka kesti autolla ajamista! Löysimme valtatie nro 66 suhteellisen helposti. Sillä pysyminen olikin sitten eri asia, kun navigaattorimme yritti väkisin ohjata meitä uudemmalle moottoritielle. 

Wilmingtonin kylään saapuessamme kohtasimme ensimmäisen niin sanotun Muffler Manin. Nämä jättiläispatsaat ovat alunperin toimineet 60 -luvulla, toisin sanoen valtatie 66:n kulta-aikana, asiakkaiden houkuttimina paikallisiinravintoloihin, hotelleihin ym. Nykypäivänä ne ovat turistinähtävyyksiä ja tämä ensimmäinen meidän kohtaamaamme patsas oli nimeltään Gemini the Giant. Se sijaitsee entisen ravintolan, the Launching Pad Drive-In:n kyljessä ihan Road 66:n vieressä. Pääsin kuvaamaan tämän nähtävyyden auringonlaskun aikaan. 

Road 66 kulkee monessakin paikoin ihan uuden valtatien vieressä. Erona tosin nopeusrajoitukset ja teiden kunto. Alemmassa kuvassa vasemmalla Road 66 ja oikealla uudempi valtatie.

Ajelimme pimeän tuloon asti pitkin Illinoissin osavaltiota ja lopulta leiriydyimme Pontiac nimisen kylän keskustassa sijaitsevan museoalueen pihaan, siinä kun oli ilmainen parkkipaikka :). Eihän tämä meidän asuntoauto ole ihan näin kylmiin olosuhteisiin tehty, mutta lämpimää kohti ollaan koko ajan matkalla. Yö nukuttiin tuplavaatetuksella pipot päässä ;)

Ja matka jatkuu taas...:)

-J-

Jännitys nousee!

Vielä ennen nukkumaan menoa viime hetken postaus täältä Suomesta...Huomenna tosiaan aamusta lähdemme matkaan ja perillä ollaan jenkeissä ilta seitsemän maissa paikallista aikaa. Laukut ovat eteisessä jonossa ja olihan niissä taas sumpliminen, ettei painorajat ylittyneet. Ne on nyt punnittu kahdella eri puntarilla; normaalilla vaa'alla sekä lentolaukkujen punnitsemiseen tarkoitetulla mittarilla. Molemmat antoivat aika lailla saman tuloksen :). Kyllä se silti aina jännittää, mitä painolukemaa lentokentän punnitsin näyttää, kun laukut nostetaan hihnalle...On nimittäin muutamaankin otteeseen aiemmilla matkoilla saanut vielä siinä vaiheessa alkaa "uudelleen pakkaamaan" laukkuja...ei kiva.

 

Oheisessa kuvassa meidän perheen matkaan lähtevät laukut ja rattaat lukuun ottamatta sitä suurinta matkalaukkua, joka odotti kuvaamishetkellä vielä muutamaa tavaraa.

Painorajoitusten lisäksi jänskättää Amerikan päässä oleva tulli. Ei ole jenkkeihin matkaamista tehty helpoksi, sillä nykyisin täytyy vielä netissä tehtävän lähtöselvitykseen täyttää omia henkilötietoja ym. Ja tätä ennenhän on pitänyt huolehtia Estat, VISA:t ym. kuntoon.  Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja pääsemme turvallisesti perille. Siellä se jännitys sitten viimeistään laantuu ja voi alkaa ottamaan loman kannalta ;)

Ihanan aurinkoisia kevättalvipäiviä tänne kotosuomeenkin :)!

-J-

Tänään on hyvä päivä!

Enään kolme yötä jäljellä ja sitten alkaa meidän reissu. Perinteisesti jokin tai jotkin asiat ovat saattaneet vastustaa ennen matkalle lähtöä ja niin on ollut tälläkin kertaa. Ensinnäkin mieheni loukkasi joulukuussa salibandy ottelussa normaalissa pelitilanteessa oikean jalkansa. Jalka ei onneksi mennyt poikki, mutta 45 astetta kääntynyt nilkka murtui sen verran pahasti, että se jouduttiin operoimaan sairaalassa. Viimeiset kuusi viikkoa hän on sitten kävelyt kepeillä tai oikeastaan kinkannut terveellä jalalla. Mahtaa olla tuo terve jalka aika kovassa tikissä, kun on sillä pomppinut paikasta toiseen pitkin taloa. Tänään miehelläni oli kipsin poisto ja lääkäri oli todennut nilkan parantuneen hyvin. Kävelyharjoitukset saivat siis alkaa ja olipa lääkäri jopa antanut luvan jättää kävelykepit kokonaan reissusta pois, jos jalka ei nyt viikonlopun aikana kipeydy liikaa ja mieheni kykenee liikkumaan ilman noita keppejä. Mahtavaa :)!

Tämän ohella olemme jännänneet saapuuko jenkeistä useita viikkoja sitten tilattu kartta ennen reissulle lähtöä ja tänäänhän sekin sitten tipahti postilaatikkoomme. Ei yhtään liian myöhään ;).

Lennämme maanantaina Chicagoon, jossa yövymme mennessä ainoastaan yhden yön ja hyvä niin, sillä tällä hetkellä sääennuste sinne näyttää tältä:


 

Tiistaina road trippimme starttaa Chicagosta vuokra-asuntoautolla kohti Los Angelesia. Tämä auto tulee olemaan meidän tuleva "kotimme" seuraavat kaksi kuukautta. Yövymme hotellissa ainoastaan Los Angelesissä viikon ja takaisin tullessa Chicagossa 4 yötä. Mieheni tuskin pystyy alkumatkasta autoa ajamaan, vaikka itse toista väittääkin, mutta hänen vanhemmilleen on myös hankittu kansainvälinen ajokortti, joten starttimme on entisten karavaanareiden toimimesta turvattu :). Ohessa linkki tulevan asuntoautomme esittelyvideoon. Jenkeissä kaikki on vähän suurempaa ;)

http://www.youtube.com/watch?v=SWSVw9v2C1U

 Tarkoituksemme on ajaa vanhaa Route 66:ä pitkin Chicagosta kohti Losia. Joudumme tosin poukkoilemaan hieman alkuperäiseltä reitiltä, sillä matkan varrella on niin paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää, mitä ei missään tapauksessa kannata jättää välistä. Matkaamme siis tällä reissulla Amerikan halki, mitä emme ole aiemmin tehneet. Losista ajamme Amerikan etelävaltioita pitkin takaisin Chicagoon, josta sitten palaamme takaisin kotikonnuille. Sää vaihtelee suomen talvesta suomen kesään, joten se asettaa omat haasteensa matkaan otettaville vaatteille ja varusteille. Yhteensä lentokoneen ruumaan lähtee 6 kpl matkalaukkuja, joten uskoisi kaiken riittävän. Ohessa suuntaa-antava karttakopio tulevasta ajoreitistä googlemapsista:

 Hyvien uutisten lisäksi tänään on ollut mainio ulkoilusää. Kovien pakkaskelien jälkeen -7 astetta tuntuu aivan mahtavalta säältä. Olinkin aamupäivästä esikoisen kanssa pihalla tekemässä "rästiin jääneitä" lumitöitä ja laskemassa pulkkamäkeä, mikä on hänen mielestään tällä hetkellä parasta mitä ulkona voi tehdä :). Nuorimmaisemme nukkui samoihin aikoihin ennätykselliset 4 tuntia ulkona vaunuissa! Illalla käytiin vielä pieni vaunu- ja pulkkalenkki lähipuistossa ja viimeiseksi muttei vähimmäiseksi uutiseksi nuorimmaisemme konttasi tänään ensimmäistä kertaa muutaman metrin matkan :).

 Nyt viimeisen viikonlopun viettoon täällä kotona...

-J-