sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ympyrä sulkeutuu -Chicago viimeisenä matkakohteena

Torstaina saavuimme asuntoauton luovutuksen jälkeen Chicagon keskustaan hyvissä ajoin noin kello yhden maissa. Hotellimme on nimeltään Fairfield inn & suites ja se sijaitsee ihan ytimessä. Pääkadulle, Michican
Avenuelle on vain muutama sata metriä matkaa. Tämän kadun ympäriltä löytyy lukuisia kauppoja sekä ostoskeskuksia, gallerioita, ravintoloita ja muita nähtävyyksiä.

Sää on kylmentynyt huomattavasti edellisistä matkailukohteistamme. Lämpötila on silti toistakymmentä astetta enemmän kuin kaksi kuukautta sitten aloittaessamme road trippimme täältä samaisesta kaupungista. Astelukemat ovat kivunneet parhaimmillaan täällä talvisessa Chicagossa kymmeneen asteeseen, mutta toppatakki on silti saanut olla koko ajan päällä kylmän tuulen vuoksi. Tuntuu hurjalta sään muutokselta saman maan sisällä. Viikko sitten olimme kesäsäässä ja nyt on oikea talvi.  Alla oleva kuva otettiin, kun meillä oli matkaa Chicagoon noin 1000 kilometriä.


Lauantaihin saakka täällä oli sula maa ja lunta näyttäytyi vain varjoisissa paikoissa, mutta viime yönä satoi sitten vähän reilummasti lunta. Tosin se suli auringon paisteen avulla nopeaa pois. 

Olemme kävelleet paljon lähinnä tässä ydinkeskustan alueella ja poikenneet muutamiin kauppoihin sekä ravintoloihin. Pääosin olemme yrittäneet kuitenkin ottaa ihan rennosti hotellillamme, koska viimeisiä lomapäiviä viedään ja kohta koittaa paluu arkeen. Meidän perheen aikuisille oman haasteensa rennosti ottamiseen on kuitenkin tuoneet nuo lapsukaiset ja etenkin isompi heistä. Hänellä on tällä hetkellä tosi vahva uhma -vaihe päällä ja voitte kuvitella että reissussa se vain voimistuu. Huh! Onneksi kohta päästään taas takaisin säännöllisiin rutiineihin kotona. 

Seuraavaksi hieman kuvasaldoa meidän kävelyreissuilta Chicagon keskustassa.



Voisitteko ensisilmäyksellä kuvitella että seuraavan kuvan korkeiden rakennuksien alaosat ovat parkkitaloja! Nerokasta :)


Kaupungissa kulkee sulassa sovussa niin modernit pilvenpiirtäjät kuin paljon vanhemmatkin rakennukset. 



Pilvenpiirtäjien lomasta pääsee näppärästi kaupungin laidalle paljon rauhallisempiin maisemiin, joita katselisi mielellään pidempäänkin. Tässä kuvia Navy Pier -satamasta.




Yllä olevassa satamasta käsin otetussa kuvassa oikealla sijaitseva tumma pilvenpiirtäjä on nimeltään Willis Tower. Tämä kaupungin kuuluisin maamerkki on 108 kerroksinen ja 442 metriä korkea. Kokonsa puolesta se onkin Yhdysvaltain korkein ja maailman neljänneksi korkein pilvenpiirtäjä!


Perjantai-iltana mieheni ja hänen isänsä kävivät katsomassa paikallisella jääkiekkoareenalla pelatun NHL -ottelun Chicago Blackhawks vs Carolina Hurriganes. Ottelu päättyi lukemiin 3-2. 

Täkäläiset ovat todellakin kovia jääkiekon seuraajia ja oman kotijoukkueensa kannattajia. Kotijoukkueen viimeiset 250 ottelua ovat olleet loppuunmyytyjä, joten käytännössähän se tarkoittaa, että myös viimeiset viisi vuotta kaikki pelit ovat olleet loppuunmyytyjä! Tunnelma olikin ollut kuuleman kokemisen arvoinen :)!





Lopuksi sitten vielä tämän päivän kuvasaldoa.






Viimeiseksi muttei vähäisimmäiseksi kuvaksi paikka, josta Route 66 alkaa Chicagon keskustan lähettyviltä. Mehän emme aloittaneet matkaa tästä,vaan hyppäsimme tielle keskustan ulkopuolella, joten pitihän se tulla tämäkin paikka näkemään. Näin se ympyrä sulkeutuu.


Huomenna se sitten koittaa, nimittäin kotiinpaluu. Mieletön reissukokemus takana ja ei voi muuta kuin suositella edelleen matkailua muillekin tänne amerikan mantereelle. Tämä oli minun neljäs kertani ja mieheni viides kerta tässä maassa ja aina täältä vain löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Ensimmäistä kertaa olimme täällä näin pitkään ja ei sitä vielä voi edes sisäistää kunnolla kaikkea mitä tuli nähtyä ja tehtyä...:). 

Blogin kirjoittaminen jatkuu tästä eteenpäin sitten siellä suomen kamaralla. On kyllä mukavaa palata omaan kotiin :)! Loppuun on kuitenkin pakko laittaa vanha ehkä jo vähän kliseinenkin sanonta, mutta se vain on niin totta  -matkailu avartaa :)!

-J-



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti