sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesän merkit ja päivän asu

Niin se vain kesä tulee tänäkin vuonna, vaikkakin melkein kuukauden myöhässä verrattuna viime kesään. Tämän viikon aikana ulkona on alkanut vihertää ihan toden teolla ja kiertelinkin tänään kuvailemassa vähän meidän pihan kesän tunnusmerkkejä lämpömittarinkin kohotessa parhaimmillaan jopa kahteenkymmeneen asteeseen :).


Kirsikkapuissa ja omenapuissa, joita meidän pihaltamme löytyy molempia kaksin kappalein, on jo ihan pienet lehden alut ja ainakin näin alustavasti ne ovat selvinneet hyvin vähälumisesta talvesta sekä pihapiirissämme loikkivilta jäniksiltä.


Nurmikostakin yli puolet on jo tuoretta heinää ja näyttääpä sillä kahden viikon takaisella koko pihan kevätharavoinnilla olleen jotakin merkitystä :). Osista kohdin takapihaamme nurmikko oli talven jäljiltä painunut alemmas ja näihin "kuoppiiin" haimme" viikolla peräkärryllisen täytettä. 

Yllättävän paljon sitä multaa tuonne pieneen pihaankin mahtuu ja tänään mieheni hakikin jo toistamiseen uutta multasatsia. Kohteena oli tosin nyt etupiha ja siellä kaivonkannen nostatus-projekti. 


Ja lopputulos näyttää tältä. Oheinen kuva tuossa yläpuolella on otettu taloltamme käsin tielle päin ja pudotusta on muutaman metrin verran. Etupihaa kehystää muurinkiviaita, portaineen ja kukkaaltaineen. Tuossa muurinkiven päällä on sitten taikinamarjapensasaita, joka on pidetty aika matalana läpi kesän. Seuraavaksi sitten nurmikon seimenten ja hakkeen ostoon. Näin ne pihatyöt etenee.


Naapurissakin on aloitettu viljan kylväminen, mitä onkin joka kevät mukava seurata niin sekä aikuisen kuin lapsen silmin.

Sen lisäksi että ulkona vihertää ja kesä tekee tuloaan myös vaatekaappini on saanut uutta sisältöä muutamista kesäisemmistä vaatteista. Seuraan muotia, mutta en todellakaan enään tässä iässä lähde kaikkiin muorivillityksiin mukaan. Sen verran olen oppinut vuosien aikana, että jos jokin vaate, oli sitten kuinka viimeistä huutoa tahansa, ei istu omaan vartalotyyppiin, niin se kannattaa jättää sinne kaupan hengariin jotakin toista ostajaa varten. Aikaisemmin taisin myös mainita, että yritän tietoisesti tällä hetkellä muokata pukeutumistani hieman klassisempaan tyyliin. Tosin jotain särmää ja yksityiskohtaa pitää olla, jottei asukokonaisuus ole liian tylsä.

Tänään valitsin päälleni kesän ehdottomat suosikkihousuni; H&M:n kankaiset siniset loose fit pantsit. Nämä ovat ihan äärettömän ihanat jalassa! Jos haluaa kesäksi rypistymättömät, viileät ja rennot mutta kuitenkin kunnon kankaasta (ei siis trikooosta) tehdyt housut, niin suosittelen tämän tyyppisiä. Näitähän on näkynyt jo useamman kesän markkinoilla, mutta vasta nyt minäkin hankin tällaiset. Itse asiassa ostin toiset vastaavat jo talvella jenkeistä ja siellä näitä oli myöskin lähes jokaisella merkillä.

Housut saivat kaverikseen H&M:n beigen täyttä puuvillaa olevan kuvioneulepuseron, jossa on edessä reikäpitsiosia.  Neule on yläosastaan väljä ja kapenee alaspäin. Tosi kiva myös tiukkojen farkkujen tai housujen kera :). 

Asusteina tänään Quessiä (yllättäen jenkki-kotiintuomisia) eli kultainen rannekello, käsilaukku ja avokkaat.



Toivotaan lämpimiä säitä tuleville viikoille, sillä täällä jatketaan tulevat kaksi viikkoa loman merkeissä. Varsinaisen kesän voikin sitten viettää ahkerana sorvin ääressä ;).

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti