perjantai 14. marraskuuta 2014

Pop blogit kerää Pohjois-Pohjanmaan bloggarit yhteen

Olen itse edelleen bloggaajana aika keltanokka, mutta muiden blogeja on tullut lueskeltua jo pidemmän ajan. Nykyään kuitenkin, kun itsekin blogia kirjoittelen, on muiden blogien lukemiselle jäävä aika kaventunut aika minimiin...tai sanotaanko näin, että luen niitä, mihin olen aikanaan tutustunut, mutta uusien blogien etsimiseen ei ole jäänyt aikaa.

Uusia blogeja ja sitä kautta uutta luettavaa olisi kiva kuitenkin löytää, etenkin niitä oman lähialueen blogeja olen kaivannut pitkään. Kuin sattuman kautta sitten löysinkin noin kuukausi sitten Pohjois-Pohjanmaan Sisustus ja Lifestyle blogit -sivuston, jonne pääsin vielä itsekin liittymään. 

Oma blogin kirjoittaminen sai ihan uutta "buustia" tästä yhteisöstä ja huomaan myös, että yhä usempi uusi lukija on löytänyt blogiini; lämpimästi tervetuloa :)! 

Sivustolle kerätään Oulun seudun bloggaajien uusimpia kirjoituksia sekä tapahtumia, joita yhteisö silloin tällöin järjestää. Mikäpäs sen helpompi tapa tutustua ja lukea oman alueen bloggareiden päivityksiä kuin tämä sivusto :). Myös facebookissa voi käydä tykkäämässä tätä sivustoa, mikäli haluaa omiin facebook uutisiin tuoreimmat päivitykset ;).

Pop blogit porukassa on mukana ihania, inspiroivia ja mukaansa tempaavia sisustus- ja lifestyleblogeja. Muun muassa seuraaviin blogeihin pääset tutustumaan Pop blogien kautta:


Kultakuri ja kolme karjua, http://kultakutrijakarjut.blogspot.fi
Täyttä elämää, http://hannele78.blogspot.fi
Every home has a silver lining, http://ehhasl0.blogspot.fi
Carouselia, http:carouselia.blogspot.fi
Ainosofia sisustus, http://ainosofialla.blogspot.fi
Kannustan ehdottamasti tutustumaan sivustoon, sillä uskon, että sieltä löytyy moneen makuun luettavaa. Mikäli olet myös itse Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva sisutus- ja lifestyle bloggaaja ja kiinnostunut liittymään saman henkiseen joukkoon mukaan, niin otahan yhteyttä ryhmän ylläpitäjiin; Johannaan ja Jaanaan/ popblogit@gmail.com
Antoisia lukuhetkiä ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille :)
-Johanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti