lauantai 20. joulukuuta 2014

Jouluvalmistelut etenee; lasten huone joulun alla

Jouluvalmistelut etenevät täällä askel askeleelta. Siivouksen suhteen olen jo aika paljon antanut löysiä ja tänä vuonna meillä pestiin perusteellisesti ainoastaan sauna ja pesuhuone. Muissa tiloissa saa riittää lattian imurointi, moppaus sekä pintapuoliset pölyt. Siivotaan sitten perusteellisemmin, kun kevät aurinko alkaa paistamaan ;). Leipomusten suhteen olen halunnut uhmata rajallista vapaa-aikaani ja tehdä joka jouluiset perinneherkut vanhan kaavan mukaan. Aikaisemmassa postauksessa mainitsemista leipomuksista on tekemättä enään pulla ja juustokakku. Hyvällä mallilla siis :).

Kyllähän tämä joulun alus aika on melkoisen hektistä etenkin perheessä, jossa on kaksi pientä lasta ja molemmat vanhemmat kokoaikaisesti töissä...Herätyskelloni on soinut tällä viikolla aikaisimmillaan 4.45 ja nukkumaan olen selvinnyt vasta klo 23 kieppeillä. Onneksi enään on jäljellä muutama yö jouluaattoon ja sitten helpottaa! 

Tyttöjen huone sai viime viikolla kuusen lisäksi hieman jouluisampaa ilmettä ja vapaa päivällä ollessani kerkesin napata huoneesta muutaman kuvan, ennen kuin meidän neidit pääsivät päiväkodista kotiin ja aloittamaan uudet leikit siistityssä huoneessaan ;). 


Huone on hieman kokenut muutoksia edellisistä kuvista...siirsin Stuvan vetolaatikot vierasmakuuhuoneeseen, jotta sain tilalle hyllyn alle ylhäällä olevassa kuvassa näkyvät kalusteet ja lelut. Ikkunan puoleiselle seinälle puolestaan siirsimme vierasmakuuhuoneesta vanhan pulpetin. Huoneesta tuli näin ollen paljon ilmavamman tuntoinen ja keskelle lattiaa jäi isompi leikkitila :).




Nuorimmaisemme siirtyi loppusyksystä nukkumaan siskonsa kanssa samaan huoneeseen ja pinnasänky mahtui juuri ja juuri toisen sängyn päätyyn. Ensi keväänä on edessä uuden sängyn hankinta myös nuorimmaisellemme. Tuleva sänky on onneksi jo tiedossa ja tulee olemaan samaa sarjaa siskonsa sängyn kanssa, jotta saamme sängyt muokauttua tulevaisuudessa yhdeksi kerrossängyksi. 



Joulu rakentui huoneeseen joulukuusen lisäksi muutamista joulupehmoleluista, -valoista ja -koristeista.



Nuorimmaisemme ei vielä joululahjatoiveita ole osannut esittää, mutta esikoiseltamme tuli aika selkeä lista; "muumi-talo, tau-nalle ja sateenvarjo"! Mielenkiintoinen toivelista, joka lähetettiin myös Korvatunturille. Kerroin kyllä neidillemme, että pukki ei välttämättä ihan kaikkia toiveita toteuta, mutta ainakin osan niistä ;). 


 Mukavaa viikonloppua kaikille, enään neljä yötä jouluun...vähiin käy :)!


-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti