perjantai 27. helmikuuta 2015

Ripaus pinkkiä

Voi kevät, kun etenet niin nopeaa...ei ole vielä edes maaliskuu ja meillä on osittain pihalla jo nurmikko näkyvissä. Toivottavasti lumi pysyis nyt ainakin siinä määrin, että ehtii lasten kanssa käydä vielä useamman kerran hiihtämässä ja luistelemassa. Viime vuonna taisi olla ihan samanlainen keli näihin aikoihin, kun itse matkasimme tuolloin maapallon toisella puolella...


Kaupasta tarttui taas mukaan viikonlopun ruokaostosten yhteydessä tulppaanikimppu. Voi miten pieni asia voikin olla niin kaunista katseltavaa ja mieltä piristävää. Siitä syystä asetankin tulppaanit (tai muussa tapauksessa jotkut muut leikkokukat) meidän keittiön saarekkeen päälle, koska siitä ne näkyvät lähes kaikkialle.


Vaaleanpunainen tuntuu tällä hetkellä kivalta tehosteväriltä perusvärien rinnalla. Jos minulla olisi nyt ylimääräistä rahaa laitettavana pienempiin somisteisiin, lisäisin vaaleanpunaisen rinnalle vaaleanvihreää. Tosin minunkin mieli tahtoo muuttua niin nopeasti noiden tehostevärien suhteen, että turvallisinta onkin hillitä niiden liikahamstraamista. 




Tänään oli tarkoitus aloittaa pakkailut reissua varten ja matkalaukut odottavatkin jo rivissä yläkerran aulassa. Siihen ei kuitenkaa aika riittänyt, kun intouduin viikkosiivouksen jälkeen valokuvailemaan meidän keittiötä ja vähän sen ympäristöäkin ;).
 

 Viime viikolla kävin päivän koulutusreissulla Helsingissä ja työkaverini innoittamana päädyimme koulutuksen jälkeen pistäytymään Granitin myymälässä. Olihan se hieno! Tuollaisia kun saataisiin tänne Oulun perukoillekin :). Suurempia hankintoja ei tuolloin mukaan lähtenyt, mutta löysin ihan huipun valkoisen tussin, jolla voi korvata liidut sekä sillä voi kirjoittaa esimerkiksi mustalle lasipinnalle. Kyseinen tussi on myös vesiliukoinen, joten sen saa helposti pyyhittyä pois.
 

Näin hyvä pigmentti siitä jää esimerkiksi meidän avainkaapin oveen. 


Näitä tusseja oli eri vahvuisia ja itse päädyin tuohon keskikokoon...sillä kuitenki saa tuollaista sirompaakin jälkeä, kuten tuossa kalenteritaulussa.


Tämän päivän kauppareissulta tarttui mukaan myös uusi lehti; kotiblogit! Ensisilmäys vaikutti lupaavalta, joten suosittelen muidenkin tutustumaan tuohon lehteen, jos kaipaa itselleen inspiraatiokuvia sisustukseen :). 

Seuraavaksi täällä suunnalla on vuorossa perjantai-sauna ja sitten istahdan sohvalle hanin viereen tarkoituksenamme katsoa pitkästä aikaa jokin elokuva :).

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

-J-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti