maanantai 9. maaliskuuta 2015

Lomalla

Kuten instagramin seuraajat jo tietävätkin, lähdimme eilen kauan odotetulle lomamatkalle. Maakohteena tällä kertaa Arabiemiraatit ja kaupunkina Dubai. Lennot ostettiin viime syksynä Stockmannin hulluilta päiviltä ja majoitus omatoimisesti tammikuussa...joka oli liian myöhään. Vinkkinä siis tänne matkaaville; hankkikaa majoitus yhtä aikaa lentojen kanssa, koska kysyntää on ymppäri vuoden.

Saimme kuitenkin vielä majoituksen, mutta vaihtoehtojen määrä oli hyvin minimaalinen. Hakukriteerit olivat meillä hieman perinteisestä poikkeavat, sillä haimme huoneistohotellia neljälle aikuiselle ja kolmelle lapselle. Olemme majoittuneena Al Barshan alueelle, joka sijaitsee Dubain sataman ja sen toiseksi suurimman ostoskeskuksen välisessä maastossa. Hotellin lähiympäristön täyttävät betonibunkkerit; jo rakennetut sekä rakenteilla olevat sellaiset. Onneksi metro lähtee tästä ihan vierestä, joten täältä pääsee helposti minne haluaakaan :).

Perinteiseen tapaan reissuun lähtö sai lisäjännitystä muutamamalla viimeisen viikon ongelmalla. Ensimmäinen niistä sattui viime viikon maanantaina, kun mieheni soitti minulle töihin "paniikkipuhelua" siitä, että mun passi on voimassa vain tämän vuoden huhtikuun alkuun. Ja senhän tulee olla puoli vuotta eteenpäin voimassa, jotta reissun päälle pääsee lähtemään. Näin ollen maanantai-päivä sai hieman lisäsisältöä, kun minä kaasutin kodin kautta tauolla poliisilaitokselle pikapassia hakemaan. Tiesin, että ennen klo 11 jätetyt hakemukset ehtivät vielä sen päivän käsittelyyn, mutta sen yli menevät jäävät sitten seuraavalle päivälle. Pikapassi hakemusten käsittelyaika on arviolta 3-5 päivää. Tässä tapauksessa viisi päivää olisi täyttynyt juuri viime viikon perjantaina. Saavuin poliisilaitokselle vartin yli kymmenen ja hakemukseni oli jätetty puolessa tunnissa. Kiitos hiihtolomaviikon ja sitä kautta asiakkaiden vähyyden poliisilaitoksella sekä nopean palvelun viereisellä suutarilla passikuvaa otettaessa. Kyllä, jouduin senkin siinä samassa kiireessä otatuttamaan, koska en saanut laittaa samaa kuvaa uuteen passiin, mikä oli vanhassa passissa...

Passi oli valmiina jo keskiviikkona, mutta ehdin noutamaan sen vasta perjantaina omien töitteni jälkeen. Yksi asia siis voitettiin :). No sen sijaan joku ihme flunssa-aalto oli pyyhältänyt meidän perheen pariin, sillä esikoisemme oli ollut kuumeisessa flunssassa maanantaista alkaen. Hän kun parani loppuviikosta, oli mieheni ja meidän nuorimmaisen vuoro sairastua. Ei siinä auttanut kuin sunnuntaina vielä koukata lääkärikeskus Mehiläsen kautta ja tarkistuttaa, että neitimme on kunnossa. Ja olihan hän flunsaa lukuun ottamatta. Matkalaukuissamme onkin jos minkäkin laista lääkettä ja rohtoa lieventämään meidän sairaiden matkalaisten olotilaa.

Viime viikko oli siis näistä edellä mainituista syistä kohtuu stressipitoinen (ja minä kun en yleensä stressaa ;) ), joten tänne kun perille päästiin oli helpotus suuri :)! Nyt voi vihdoin ja viime ottaa iisisti ja keskittyä hoitamaan kaikki perheenjäsenet kuntoon. Meitähän on täällä oman perheemme lisäksi mieheni vanhemmat sekä hänen sisarensa 8 -vuotias tyttö.

Ensimmäinen päivä on kulunut täällä tosi leppoisasti ihan tässä hotellin ympäristössä pyörien. Esikoisemme ehti serkkunsa kanssa pulahtaa pariin otteeseen hotellin kattoterassilla olevaan uima-altaaseen ja tämä varmasti tulee olemaankin heidän lomapäiviensä jokapäiväinen rituaali :). Huomenna shoppailua, tosin ensin ihan ruokaostoksille paikalliseen hypermarkettiin ja katsotaan joskos sitä sen jälkeen lähtisimme ihmettelemään läheiseen ostoskeskukseen sisäänrakennettua laskettelukeskusta ostosten teon lomassa.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinne kotosuomeen :)!

-J-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti