torstai 12. maaliskuuta 2015

Veden päällä

Tänään suuntasimme eiliseen tapaan Burj Khalifan juurelle. Olimme jo ennalta varanneet liput Lake ridelle, josta pääsisi näkemään aitiopaikalta iltaisin esitettävän suihkulähdeshown. Ja olihan ne näkymät ympäristöön hienot muutenkin.





Aluksi vene kuljetti meitä ympäri järveä, josta saimme laajempaa kuvaa ympäristöstä. Ennen suihkulähdeshown alkua kuljettaja pysäytti veneen ja antoi meidän vuorotellen nousta veneen keulaan ensin itse kuvaamaan Burj Khalifaa ja tämän jälkeen hän tarjoutui ottamaan meistä kuvia. Todella positiivinen yllätys :)!



Suikulähdeshow alkoi näyttävästi pian tämän jälkeen ja kuten Las Vegasissakin niin myös täällä Dubaissa suihkulähde keinui musiikin tahdissa. Täällä tosin Frank Sinatran tilalla soitettiin paikallista musiikkia. Näytös viihdytti viitisen minuutin ajan paikalle kertynyttä väkeä; osa seurasi tapahtumaa rannalta ja osa veneistä meidän tapaan. 







Kyllä tämä Dupain suihkulähdeshow oli hieman pidemmälle viety kuin vastaava siellä Las Vegasissa. Frank Sinatran musiikkia jäin kuitenkin kaipaamaan...

Tänään täällä alkaa paikallisilla viikonloppu ja sunnuntaina he menevät normaalisti töihin. Huomenna ravintoloissa on brunssi, joka vastaa täällä meidän seisovapöytä -tapaa. Saas nähdä josko kävisimme sen testaamassa jossain. 

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti