sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Aurinko paistaa ja lumi sulaa

Voi, mikä sää viikonloppuna on vallinnut täällä Oulun seudulla :)! Aurinko porottaa niin, että silmissä näkee kuinka lumi vähenee ulkona. Lämpötila on seitsämässä asteessa, mutta toppavaatetta ei kuitenkaan taida enään tarvita. Selvä kesän tulon merkki siis! 

Nuorimmaisellamme on useampi esikoisen vanha kuoriasu näihin lämpötiloihin, mutta esikoisemme kuorihaalari näyttää kyllä käyneen pieneksi. Ostin hänelle vasta uuden kaksiosaisen kuoripuvun, mutta se on tätä nykyistä hieman ohuempaa kangasta, joten vähän arvelluttaa puenko hänelle edelleen huomiseksi toppahaalarin päiväkotiin vai uskaltaisiko jo laittaa tuon uuden kevätpuvun päälle...Kuravaatteethan ne todennäköisesti kuitenkin huomenna joutuvat päiväkodissa lisäämään siihen...joten toppahaalari saattaa olla jo aika kuuma...Nämä on näitä jokavuotisia sesongin vaihdoksen aiheuttamia mietintöjä ;).


Keväiset pihatyötkin käynnistyivät nyt viikonlopun aikana ja saimme asennettua tytöille keinut paikalleen, kaivettua hiekkalelut käyttöön hiekkalaatikolle ja tänään minä tartuin jo hetkeksi haravan varteen ja aloin "rapsuttelemaan" nurmikkoa :). Esikoisemme kysyi, miksi näin teen ja vastasin hänelle, että saadaan kesä tulemaan nopeammin, kun nurmikko alkaa vihertää :). Hän vastasi pitävän nii-iin paljon kesästä..."kesällä on lämmintä ja voi nauttia" ;). Näinhän se menee :). 



Meillä on etupihalla (varjoisammalla puolella) useampi timanttituija ja niihin liittyen haluan jakaa teille muillekin hyvän vinkin näin kevääseen...Sain tämän ohjeen mieheni tädiltä ja sen avulla ainakin meidän tuijat ovat selvinneet useamman vuoden, eikä ole tarvinnut niitä huputtaa. Eli nyt kun maa on vielä osittain jäässä, mutta aurinko paistaa, niitä tulee alkaa kastelemaan latvasta.
Näin ollen kasvi saa jo tarvitsamansa veden neulasiinsa, mitä se ei tule saamaan maasta juurillansa....Etenkin jos tuijat ovat "katoksen" alla, niin niitä kannattaa kastella sitä suuremmalla syyllä. 


Viime kesällä istutetut uudet pionit näyttäisivät myös selvinneen talven yli. Näitä edelliset pionit mädäntyivät kaikki toissa alkukesänä juuristaan, koska tuolloin meillä ei vielä ollut niiden yläpuolella olevassa katoksessa ränniä ja ne kastuivat liikaa...Toivotaan, että nämä uudet versiot nyt kestäisivät tai muutoin tuohon penkkiin tulee hankkia muita kasveja. Ei raski ihan joka kesä ostaa uusia pionin alkuja ;).


Mielessä pyörii taas yllätys, yllätys paljon pihaan liittyviä suunnitelmia ja juttuja....viime kesänä saimme tasoitettua etupihan nurmikkoa, istutettua uudet pionit ja tehtyä suurimmaksi osaksi valmiiksi muurinkivipenkin naapurin aidan viereen, maalattua sokkelin sekä muutamia pienenpiä fixauksia. Saas nähdä mitä uutta tämä kesä tuo tullessaan ;). 

Pihan kirsikkapuusta napattu oksa sisälle maljakkoon näyttää nyt tältä :)

Mukavaa alkavaa viikkoa :)!

-J-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti