sunnuntai 9. elokuuta 2015

Terassi nyt

Huomasin tuossa etten ole täällä blogin puolella näyttänyt yhtään kuvaa lasitetusta terassistamme sen jälkeen, kun sitä vähään maalasin. Instagramissa noita kuvia olen enemmänkin viljellyt, mutta korjataan tilanne tännekin :).


Meidän lasitettu terassi sijaitsee talon länsipuolella ja sinne paistaa aurinko noin kello neljästä ilta myöhään. Talon sisäpuolelta keittiön vierestä on suora kulku tuohon terassille ja se toimiikin aina kesäisin meidän toisena ruokailutilana. Tänä kesänä lasit ovat olleet enemmän kuin tarpeen. Vaikka ulkona on ollut kylmä, on lasien takana miellyttävän lämmintä edellyttäen tosin että aurinko näyttäytyy. Meillä ei siis ole minkäänlaista erillistä lämmitystä terassille. Terassin lattian alla tosin on stryroksit, joten se  eristää hieman kylmän nousemista maasta. Ollaan kyllä mietitty sellaista terassilämmitintä...mutta se ei vielä mahdu ostoslistalle ;).


Terassilta löytyy ruokailuryhmä ja tänä kesänä sinne oli sääolosuhteiden pakosta siirrettävä myös Fatboyn  headdemock. Eipä olisi riippukeinussa tarjennut köllötellä tänä kesänä kuin ehkä muutaman kerran, jos sen olisi jättänyt tuonne lasien toiselle puolelle...ehkä ensi kesänä sitten :).

Haaveissa oli ja on edelleen rakentaa tuonne rimoitusseinän eteen sellainen puinen pitkäpenkki, joka toimisi sekä säilytystilana että sohvana :). Tällä hetkellä siellä kyllä on pienempi säilytyslaatikko, mutta siinä ei kovin moni mahdu istumaan ja se on muutenkin istumiseen liian korkea.


Terassimme pystypilarit olivat ennen ruskeat kunnes maalasin ne valkoisiksi. Toimii paljon paremmin, sillä nyt ne eivät niin pahasti osu silmään ja ovat enemmän yhtänäisemmät lasien kanssa, koska niissä on valkoiset kehykset.


Eilen mies sai maalattua suurimman osan talon ruskeista osista ja enään olisi jäljellä muutama parvekkeen ruskea tukipilari sekä tämä lasitetun terassin lattia ja lasikaton ruskeat osat. Taidetaan saada ne kuitenkin tälle loppukesälle maalattua :)!



Pionitkin kukkivat hienosti tälle kesälle (kertaakaan niitä ei jostain kumman syystä tarvinnut edes kastella ;)), mutta niiden kukinta-aika oli ja meni. Ruukuissa olevat pelargoniat sen sijaan ovat sinnikkoja ja kukkivat nyt paremmin kuin koko alkukesänä. Lisäksi mansikka-amppeli näyttää aloittaneet uuden kierroksen mansikoissa :).



Ja nyt takaisin ulos, kun sää hellii meitä :)!

-J-


2 kommenttia:

  1. Näyttää niin kivalta tuo teidän terassi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna :)! Samoin teillä ne uudet terassilasit :)!!

    VastaaPoista