lauantai 31. lokakuuta 2015

Legonlandia vol 1


Syy miksi meillä jäi vain vajaa päivä Kööpenhamina -vierailulle oli se, että meillä oli varattuna viime viikon sunnuntaista tämän viikon tiistaihin leirintäaluepaikka Billundista. Reissua suuniteltaessa olimme kaikki siinä uskossa, että Legolandia sijaitsee ihan Kööpenhaminan vieressä, mutta todellisuudessa sinne on yli 200 kilometriä Kööpenhaminasta matkaa. Tanska todellakin on lukuisista saarista koostuva maa, sillä myös tälle ajopätkälle mahtui uusi silta ja valitettavasti taas se 100 euron suuruinen siltamaksu!

Kööpenhaminan ja Billundin välissä ei juuri ollut muuta kuin harvaan asuttua maaseutua. Itse Billundkin on kooltaan ja asukasmäärältään pieni, mutta toki siellä vierailee vuosittain sitäkin enemmän turisteja.  

Leirintäalue sijaitsee ihan Legolandian kyljessä ja alueelta löytyy myös suuri vesipuisto Lalandia sekä lentokenttä, hotelli ja ilmeisesti tulevaisuudessa lentokentän lähelle tullaan rakentamaan Outlet-myymälöistä koostuva kauppakeskus.

Leirintalue oli tosi viihtyisä ja siellä riitti myös puuhaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

 

 


Maanantai ja tiistai päivät kuluivat pitkälti puistossa . Sinne kannattaa ehdottomasti varata vähintään kaksi päivää aikaa ja ehkä jopa kolme, jos on menossa sinne high seasonilla ja isolla porukalla. Mehän oltiin nyt siellä hiljaisimpaan aikaan, sillä puisto suljetaan tämän viikon lopussa. Ainut miinuspuoli oli siinä, että osa "vesilaitteista" oli kiinni. Toki se on täysin ymmärrettävää, kun enään ei ole mitkään hellekelit ;). Isona plussana puolestaan se, ettei laitteisiin tarvinut jonottaa kauaa ja puistossa oli tilaa liikkua :).


Tämä vuonna 1968 rakennettu puisto koostuu niin sanotusti 8 eri maailmasta;  Duplo Land, Imagination Zone, Legoredo Town, Adventure land, Miniland, Pirate Land, Lego City ja Knights Kindom. 




Halloween-teema oli kivasti esillä koko alueella, kuten kuvista näkyy.




Puistoon kannattaa varautua myös omin eväin etenkin lapsiperheellisten. Toki puistoalueelta löytyy ravintoloita ja kahviloita, mutta pientä purtavaa on hyvä olla itselläkin. Evästauolle paikkoja löytyy etenkin puiston laidoilta. 




Puistossa on paljon huvipuistolaitteita, joihin on pituusvaatimus...nuorimmaisemme ei luonnollisesti päässyt kuin muutamiin laitteisiin, mutta eniten hän tuntuikin vihtyvän Duplo -maailmassa. Pian viisi vuotta täyttävä esikoisemme sen sijaan pääsi jo useampaan laitteeseen ja alkujännityksen jälkeen oli valmiina menemään jopa vuoristorataan (minne äiti ei uskaltautunut...)!




Legot olivat vahvasti esillä joka puolella puistoa ja kuuleman mukaan alueella onkin käytetty 65 000 000 legopalikkaa! 


Tässä muutamia kuvia meidän ensimmäiseltä legolandia -päivältä. Laitan lisää kuvia seuraavaan postaukseen :).


Mukavaa pyhäinpäivää :)!


-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti